Kaupungin kirkonkello kumahteli halki talviaamun pimeyden omituisin pikku nykäyksin ja pysähdyksin, Ihan kuin Rellu-Wully Oliver, kellonsoittaja, olisi pitänyt hauskaa edellisenä iltana. Hilpeä uudenvuoden kellonsoitto; lystikäs, kupsahtava, virmapäinen kellonsoitto; se ei kumissut minään kaameana hälyytyksenä, ei minään juhlallisina muistutuksina, joita kellotapuleista tavallisesti kajahtelee, saaden huviveikot alakuloisina ajattelemaan täyttämättömiä tehtäviä, päivien ja vuosien lyhyyttä ja hauskan seuran hajaantumista, vaan iloisena laulunpätkänä — »pium, paum, pim-ja-pom, pimu, paum pim, hik, pim-pom», tartuttaen jokaiseen kuulijaan jonkinlaisen hupsun iloisuuden. Pikkukaupunki kääntyi p…
Your support pays for translating these classics into more languages.
Support for $12/month DonateSubscribers read with instant translation, without waiting for the free daily limit.