Kirkon tornikello löi särähtelevällä äänellään yhdeksän lyöntiä kun Urbain Coët lähti Goustavien luota. Kynnyksellä, jonka sisältä lankeava lampunvalo punasi, vanha Mathieu vakuutti vielä kerran, kouraistessaan Urbainin kättä hyvästiksi:
Urbainin jalka nousi kepeästi, hänen sydämensä vei häntä kuin purje ja onnentunne huimasi hänen päätään. Hänen puuanturaiset kenkänsä kopahtelivat rantakadun epätasaisella kivityksellä. Puolittain yön peitossa häämötteli kadun vierellä mastometsä. Urbain tiesi aluksensa lepäävän toisella puolen satamaa, pimeään uponneessa vajassa, jota kohti hän vanhasta tottumuksesta ja mielihyvästä tuon tuosta silmäili.…
Your support pays for translating these classics into more languages.
Support for $12/month DonateSubscribers read with instant translation, without waiting for the free daily limit.