Harmaata oli ollut aamusta alkaen. Raivaamattomia polkuja ontuen hän oli vaeltanut koko päivän raskaiden pilvien alla, jotka riippuivat niin lähellä maata, kuin taivas olisi pudonnut alas ja työntänyt sisäänsä kaikki terävät vuorenhuiput ja pysyisi nyt ylhäällä vain niiden varassa. Hänen sielunsa tunsi itsensä perin köyhäksi tällä yksinäisellä vaelluksella sumuisena päivänä. Koko päivän anti supistui köyhään laulunpätkään, jota hän kulkiessaan hyräili, kiinnittämättä siihen ajatuksiaan:
Hänen äänensä oli syvä ja tumma. Sen syvyyksissä värisi hänen yksinäisyytensä ja tyydyttämätön kaipuunsa. Kuin meren raskaasta kohinasta aavisti tästä äänestä kohtalon ja tuskan vallan. Elämän ikuinen levott…
Your support pays for translating these classics into more languages.
Support for $12/month DonateSubscribers read with instant translation, without waiting for the free daily limit.