Aivan oikein — siellä he jo odottivatkin kaikki kolme istuen aidalla aamuauringon ihanassa valaistuksessa nenäliinojaan liekuttaen, kuten hän oli kuvitellut... pelännyt... toivonut... Ja neiti Alpo, uskollisena kuin varjo, tuki pienintä, joka viipotti maltittomana molempia pikku kätösiään ja hihkui rajatonta jälleennäkemisen riemua. Mitä lähemmäksi kärrit vierivät, sitä loistavammiksi kävivät silmät ja sitä kiihkeämmiksi tervetuliaishuutojen pauhina. Olisi melkein luullut intiaanijoukon eksyneen siihen...
Mutta kun kärrit pysähtyivät portille, lennähti odottavien iloisille kasvoille kummastuksen varjo, joka siinä samassa synkistyi ja taajeni, aivankuin myrskypilvi taivaalla, muuttuen lohdut…
Your support pays for translating these classics into more languages.
Support for $12/month DonateSubscribers read with instant translation, without waiting for the free daily limit.