Pieni matalakattoinen kamari oli täynnä lääkkeiden ja sairasvuoteen lemua. Viheriävarpunen hyppeli häkissään levottomasti edes takaisin, kynttiläjalkojen lasiset kalvostimet kilisivät itsestään ikäänkuin näkymättömien käsien koskettamina, ja ahdas ilmareikä ikkunan luona ulvahteli välistä aivan kuin kaikki kuolleiden henget olisivat sen ulkopuolella iloaan pitäneet. Talvinen aurinko oli juuri mennyt mailleen, sen jälkeenjättämä soihtu valaisi huoneen kelmeällä, kaamealla valolla, joka heijastui peilistä kattolamppuun, kattolampusta lääkepulloihin, lääkepulloista jokaisen huoneessa olijan kasvoille, jättämättä mitään paikkaa peittoon. Oli kuin olisi kalma itse tehnyt tuloaan tähän tuskasta ja…
Your support pays for translating these classics into more languages.
Support for $12/month DonateSubscribers read with instant translation, without waiting for the free daily limit.