Huolimatta innostaan päästä kolmipäiväisen matkansa päähän, lauhtui Josephine Hamiltonin mieli jonkinverran siitä rauhasta, minkä junan pysähtyminen aikaansai. Syvä äänettömyys muistutti miltei avaruuden hiljaisuutta ja kohtaloonsa alistuen vaipui Josephine peittojen ja pielusten nojaan, jotka avulias junapalvelija oli hänelle varannut. Hieman sotaisen katseen loi hän kuitenkin osastonsa akkunasta. Ulkona näkyi tummanruskea, kuolleennäköinen seutu, tasainen ja synkkä erämaa, puuton ja autio. Niin pitkälle kuin hänen silmänsä kantoivat, ei näkynyt taivaanrantaa ensinkään. Hänestä tuntui kuin sellainenkin olisi pitänyt näkyä jossakin, ja hän koetti tunkea katseensa vaakasuoraan etäisyyteen sä…
Or read it translated: 日本語 · 中文 · हिन्दी · Español · العربية · Français · বাংলা · Português · Русский · Bahasa Indonesia · اردو · Deutsch · Kiswahili · 한국어