Pierre hävisi maanalaiseen. Raakaa, kuumeista väkeä. Lähellä ovea seisten, puristuneena ihmisolioita täynnä olevaa penkkiä vasten ja hengittäen näiden suun kautta kulkenutta huonoa ilmaa katseli hän, heitä näkemättä, mustia ja jyliseviä holveja, joita pitkin junan kiiluvat valot liukuivat. Hänen mielessään oli sama synkkyys, sama tuike, ankara ja väräjävä. Palttoon kaulus pystyssä, sen sisään tukehtumassa, käsivarret pitkin ruumista ja huulet yhteenpusertuneina, otsa nihkeänä hiestä, ja vähänväliä, kun ovi avattiin, kylmänä ilman vedosta, koetti hän olla näkemättä, hengittämättä, ajattelematta, koetti olla elämättä. Nuoren kahdeksantoistavuotiaan pojan sydän, melkein lapsen vielä, oli täynnä…
Or read it translated: 日本語 · 中文 · हिन्दी · Español · العربية · Français · বাংলা · Português · Русский · Bahasa Indonesia · اردو · Deutsch · Kiswahili · 한국어