Tumma korpi kohosi uhkaavan synkkänä jäätyneen joen molemmin puolin. Tuuli oli äskettäin karistanut puista valkean lumipeitteen, niin että ne näyttivät kaamean mustina ahtautuvan toisiansa vasten hämärtyvän päivän valossa. Syvä hiljaisuus vallitsi kaikkialla tässä elottomassa erämaassa, joka oli niin autio, niin kylmä, ettei se näyttänyt edes surulliselta. Pikemmin oli siinä ikäänkuin naurua, naurua, joka oli kamalampaa kuin mikään murheellisuus, ilotonta kuin sfinksin hymy, hyytävän kylmää ja julmaa kuin täytymyksen pakko. Ikuisen olennon järkähtämätön, tutkimaton viisaus siellä nauroi elämän ja sen ponnistusten turhuutta. Se oli aito erämaa, villi, kylmäsydäminen pohjolan korpi.
Ja kuiten…
Your support pays for translating these classics into more languages.
Support for $12/month DonateSubscribers read with instant translation, without waiting for the free daily limit.