Tornikellon viisarit lähenivät kahta päivällä, kun ylioppilas Markus Kaarlela Nikolainkatua kävellen saapui Säätytalon kohdalle. Huomatessaan puistikon penkistä yhden olevan tyhjänä ja suojassa auringonpaahteelta, läheni hän sitä ja vaipui huoahtaen istumaan.
Hän oli aamupäivällä saapunut kaupunkiin, jonne kesäluvalta kokoontuvia ylioppilaita oli vielä ainoastaan nimeksi ilmestynyt. Nyt oli hän jo pari tuntia kierrellyt kaupungilla asuntoa hakemassa, kiivennyt rappuja ylös ja toisia alas sekä soitellut lukuisia ovikelloja. Hän tunsi hermoissaan epämääräistä levottomuutta ja outoa kiihottuneisuutta kuten ainakin se, joka maaelämän rauhasta juuri on joutunut keskelle pääkaupungin melua ja kir…
Your support pays for translating these classics into more languages.
Support for $12/month DonateSubscribers read with instant translation, without waiting for the free daily limit.