Tuttu, kimakka ääni herätti äkkiä Almayerin loistavista tulevaisuudenunelmistaan nykyhetken vastenmieliseen todellisuuteen. Tuo äänikin oli niin vastenmielinen. Hän oli saanut kuulla sitä vuosikausia, ja vuosi vuodelta oli hän siitä yhä vähemmän pitänyt. Mutta vähätpä siitä. Pian tämä kaikki loppuisi. Almayer liikahteli levottomasti, mutta ei välittänyt sen enempää kutsusta. Nojautuen kyynärpäillään parvekkeen kaidepuuhun, hän yhä tähysteli suurta virtaa, joka mistään välittämättä touhuissaan viillätti hänen silmiensä ohi. Hän katseli sitä mielellään auringon laskiessa, ja varmaankin siksi, että laskeva aurinko usein siroitteli kultaansa Pantain vesille, ja Almayerin ajatukset taas monasti …
Or read it translated: 日本語 · 中文 · हिन्दी · Español · العربية · Français · বাংলা · Português · Русский · Bahasa Indonesia · اردو · Deutsch · Kiswahili · 한국어