Oli myöhäinen ilta. Rankasti oli tullut vettä koko pitkoisen päivän, ja yhä vieläkin sade pieksi kellosepän kyökin akkunaruutuja. Kellosepän vaimo laski neuloimiksensa käsistään, pani muutamia pilkkeitä takkaan, otti käsipalkeet tavalliselta paikalta, uunin oikealta puolelta, ja liehtoi niillä sammuvaiset hiilet henkiin jälleen. Hän vilkaisi mieheensä, joka istui työpöytänsä ääressä, uutterasti korjaillen taskukelloa.
-- Tuomas, -- sanoi hän, -- ethän sinä miten näe tehdä työtä noin huonossa valossa. Minä panen sinulle kuntoon toisen lampun.…
Your support pays for translating these classics into more languages.
Support for $12/month DonateSubscribers read with instant translation, without waiting for the free daily limit.